|
Osallistumalla Terveys 2011 -tutkimukseen saat käyttöösi arvokkaita itseäsi koskevia terveys- ja mittaustuloksia, esimerkiksi verenpainetta, suun terveyttä, kuntoa ja kehonkoostumusta koskevia tietoja sekä muidenkin laboratoriotestien tuloksia.
Voit vaikuttaa alueellisen ja paikallisen hyvinvointi- ja terveyspolitiikan kehittämiseen! Lisäksi vaikutat kansallisen terveys- ja yhteiskuntapolitiikan suunnitteluun, etuus- ja palvelujärjestelmien kehittämiseen sekä terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä edistävien palveluiden suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin. |
Kuva: Riitta Nieminen, THL |
Seurantatutkimus tuottaa suomalaisten terveydestä runsaasti sellaista tietoa, jota olemassaolevista aineistoista ja rekistereistä ei voida selvittää.
Osallistumalla saat laajat terveystiedot myös omaan käyttöösi!
|
"Oli todella hienoa päästä osalliseksi tähän tutkimukseen, varsinkin kun en kuulu mihinkään työterveysaseman piiriin yksityisyrittäjänä. Lottovoitto sanoisin."
- Nainen, 34 v., Terveys 2000 -tutkimuksesta vuonna 2000 |
|
"Olin todella iloinen ja tyytyväinen kokonaisuudessaan tähän terveystarkastukseen. Tarkastus osoittautui tarkemmaksi ja laajemmaksi kuin kuvittelin ja sellaiseksi jota minulle ei ole aikaisemmin tehty.
- Mies, 61 v., Terveys 2000 -tutkimuksesta vuonna 2001 |
|
15.10.2012
13.09.2012
29.6.2012
17.1.2012
21.12.2011
|
Linkkejä: